keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Namu esittelyssä Noora Skyttä


" Kaunis mies "

Lapsesta asti olen ollut innokas piirtämään. Maalaustaide-
harrastukseni alkoi kuitenkin vasta 2010-vuoden loppupuolella,
kun päätin ihan varsin kokeilla mitä saisin aikaan akryylimaaleilla.


" Marjapuu "

No hommahan vei mennessään ja siitä syntyi todellinen intohimo. Rupesi syntymään värikkäitä maalauksia yksi toisensa perään.


" Venhe "

Marraskuussa 2011 pidin ensimmäisen näyttelyni Maikkulan kirjastossa Oulussa. Näyttelykokemus oli varsin hyvä ja oli aika jännittävääkin laittaa omat maalaukset esille. Näyttelyssä oli mukana melkein kaikki siihen asti maalaamani taulut.Ihan ensimmäinenkin.


" Uusi valo "

Maalaamisella on minulle voimaa antava vaikutus. Nautin siitä,etten suunnittele maalauksiani etukäteen,vaan lähden liikkeelle jonkinmoisesta alkumielikuvasta ja sen jälkeen kaikki onkin mahdollista. Se on kiinnostava ja ennalta arvaamaton matka kohti valmista taulua.


" Sade pysäkillä "

Blogissani Lumisateenkaari (www.lumisateenkaari.blogspot.fi ) esittelen maalauksiani ja porinoin toisinaan muutakin.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Namu esittelyssä Tarja Paldanius



Kukat ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja niistä kullero eritoten. Muistan nuo ihanaiset kultaiset alkukesän kukkijat, ne värittivät luontoa, joka valmistautui ottamaan vastaan kesän ja auringon.




Kesä ja kukat, perhoset ja linnut kuljettavat ajatuksia ja unelmia.

Tauluissa on ehkä liikaakin kaikkea, mutta ihailen suunnattomasti runsaita ja värikkäitä naivistisia maalauksia, Itä-Eurooppalainen naivismi on tehnyt syvän vaikutuksen.




Pidin muutaman vuoden tauon maalaamisesta ja nyt aloittelen uusien aiheiden parissa. Joitakin talviaiheisia tauluja on syntynyt, vaikka talvi on ollut paitsiossa aiemmin, tauko taisi tehdä hyvää.




Jotta en nyt vallan lumeen hautaudu, niin senpä vuoksi täytyy maalata pikkaisen aurinkoisempiakin töitä.

Löydät lisää tauluja blogistani www.tarjantai.blogspot.com , jota päivitän sitä mukaa, kun uusia töitä syntyy.