torstai 5. joulukuuta 2013

NamUt-näyttely Oulun Pannukakkutalossa

Namuilla on näyttely parhaillaan Oulun Pannukakkutalossa, Aittatorilla. Näyttelyssä, joka alkoi 12.11.2013 ja kestää 7.1.2014 asti, on kuusi namua ja nyt ensimmäistä kertaa on näyttelyssämme myös keramiikka.



Alakerrasta löytyy joulu- ja talviaiheita.



Yläkerrassa esim. Nooran ihania värikylläisiä maalauksia sekä Virpin uusia värikkäitä sekatekniikka töitä, joissa on käytetty kierrätystä.



Pannukakkutalo on idyllinen paikka ja kuin tehty naivistisille maalauksille.

Alla joitakin teoskuvia
 

Noora Skyttä


Marja-Liisa Kanninen


Heidi Rundgren


Virpi Väisänen


Tuula Puustinen


Tarja Paldanius
 

kuvat T.Paldanius

lauantai 23. marraskuuta 2013

Syyskuun NamUt-näyttely

Nyt olen näissä postauksissa hieman jälkijunassa.

NamUt-ryhmällä oli syyskuussa naivistinen näyttely Oulunsalon kirjastossa ja alla kuvia ripustuksesta ja joitakin teoskuvia.









Menihän siinä muutama tunti tauluja viritellessä.



" On se Superkuu ", Tuula Puustinen , öljy, 2013



Virpi Väisäsen kolmen taulun kokonaisuus, sekatekniikka, 2013



" Seitsemän hunnun tanssi ", Marja-Liisa Kanninen, akryyli, 2012



" Ennen sarastusta ", Mervi Rissanen, akryyli, 2013



" Äitisi ", Noora Skyttä, akryyli, 2011



" Syys saapuu, mielen valtaa kaipuu ", Tarja Paldanius, akryyli, 2013

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Namu esittelyssä Heidi Rundgren


Heidi Rundgren on vuonna 1974 syntynyt liminkalainen runoilija. 
Hän on oululaisen kirjoittajayhdistys Huutomerkki Ry:n, liminkalaisen ArsLiminka ry:n ja Oulun ympäristön kynäilijät ry:n jäsen. 
Heidi voitti vuonna 2007 Limingan taidekoulun ja Kaltio-lehden järjestämän Minuuttinovelli-kilpailun novellilla Maaäidin kutsu (Kaltio 3/2007). 
Vuonna 2008 hän tuli jaetulle 5. sijalle Poetry Slamin eli lavarunouden SM-kisoissa. Hänen runojaan on aiemmin julkaistu mm. pohjoisen sanataiteen aikakauskirjassa Hallauksessa. 
Heidi julkaisi omakustanteena runokokoelman nimeltä Syntymä vuonna 2011 (BoD). 
Runokokoelma voitti Möllärimestari 2012 omakustannekilpailun Runokokoelma -sarjassa 1. palkinnon. Sarjassa oli mukana hieman yli 30 runokokoelmaa.
Heidi harrastaa jonkin verran valokuvausta, mutta nyt uutena harrastuksena ollut jo kahden vuoden ajan savitaide – lempiaiheena kasvot. Heidin savitaidetta on ollut esillä ArsLiminka ry:n yhteisnäyttelyissä Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kirjastoissa vuosina 2012 - 2013 sekä Galleria 23 Heiskarissa vuonna 2012. 


Ajaton nainen (2012)  on rakusavityö.


Jakkeri (2012) on tavallinen savityö. 
Se oli Heidin ensimmäinen savityö, jonka joku halusi ostaa, ja se on siis myyty.


Katso minua - katso meitä (2013)  teoksen klovnit ovat mustaa savea. 
Inspiraation työhön Heidi sai, kun osallistui klovnikurssille keväällä Limingassa.


Päämies (2013) on rakusavityö. 
Valokuva on otettu Oulun taidemuseon tämän vuoden Omat seinät- näyttelystä.

Heidin blogi on nimeltään Rakastuin runoon www. luovahahmo.blogspot.fi, jota hän on ylläpitänyt vuodesta 2006 lähtien. Hän opiskeli vuosina 2006-2007 Limingan taidekoulun kirjoittajalinjalla.  


Runokokonaisuus Syntymä-runokirjasta

I
suuri hupsu
pyhä yksinkertaisuus

likaiset astiat odottavat tiskipöydällä
muurahaiset ovat juopuneet hunajasta
istun sohvalla ja kirjoitan runoja

II
kun on riittävän hidas
ei enää tiedä mitä kiire on
III
sormenjälkiä ikkunalasissa
maljakossa päivänkakkaroita
mustikkamehua paidalla
päivän posti pakastearkun päällä

harmaiden vaatimusten keskellä
lepää hetki

IV
kaiken tämän tutkimisen jälkeen
en tiedä
ei selityksiä

en löytänyt Jumalaa korulauseista

Namujen syysnäyttely



Kuva esitteessä on Mervi Rissasen ja työn nimestä tuli myös näyttelylle nimi "Kun sydämessä soi" ja niinhän siellä soi.
NamUt-ryhmän toinen yhteisnäyttely on Oulunsalon kirjastossa.
Mukana namuja on kuusi Virpi Väisänen, Noora Skyttä, Mervi Rissanen, Tuula Puustinen, Tarja Paldanius ja Marja-Liisa Kanninen.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Jari Sillanpään laulujen innoittamana




Satulinna kaukomaan

Marja-Liisa Kannisen naivistisia maalauksia
Oulun taidemuseon kahvilassa 2. – 28.7.2013
Kasarmintie 7, 90100 Oulu

Näyttelyn avajaisissa sunnuntaina 7.7. klo 14.00
esiintyvät Oulun Seudun Lausujien Kukkahattutädit



Marja-Liisan tuleva näyttely





Satulinna kaukomaan
Naivistisen taiteen näyttely


Oulun taidemuseon kahvila
Kasarmintie 7
2.7. – 28.7.2013

Satulinna kaukomaan -taidenäyttelyssä esitellään Marja-Liisa Kannisen naivistisia teoksia, jotka liittyvät Jari Sillanpään lauluihin. Jari Sillanpään laulujen sanoitukset ovat olleet inspiraation lähteenä teoksiin, joissa ollaan esimerkiksi tuulisella kadulla ystävää odottelemassa tai Pariisissa kaivataan Helsinkiin. Satulinna kaukomaan-näyttelyssä esillä olevat taulut ovat värikkäitä ja niissä on kultaa, tähtiä ja sydämiä.

Näyttelyn avajaisissa sunnuntaina 7.7.2013 klo 14.00 esiintyvät Oulun Seudun Lausujien kukkahattutädit.

Tervetuloa!


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesällä ladataan akkuja ja rentoudutaan


Namut ovat kesälaitumilla, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö myös taiderintamalla tapahtuisi. Käydään näyttelyissä, osallistutaan niihin sekä pidetään niitä, jos ei ryhmänä, niin ainakin yksittäin.

Varkaudessa on avattu ILOA Itä-Suomeen näyttely, joka on avoinna 7.6.-30.8.2013, siellä on namuista edustettuna Tarja Paldanius.



Tästä pääset Taidekeskus Väinölän sivuille, http://www.taidekeskusvainola.fi/etusivu/


Heinäkuussa on Marja-Liisa Kannisen yksityisnäyttely Oulun taidemuseon kahvilassa, aiheena on Jari Sillanpään laulut.

Marja-Liisa on mukana Jampasta kertovassa dokumentissa ja facebookista löytyy sivut, joissa kerrotaan dokumentin vaiheista, https://fi-fi.facebook.com/Jamppamania.

Nautitaan nyt näistä upeista säistä, kerätään ideoita muistilippaaseen ja käydään nauttimassa silmänruokaa kesänäyttelyissä.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen yhteisnäyttely ohi

Eilen käytiin hakemassa näyttelytyöt pois Torniosta ja nyt suunnataan katseet kohti syksyä.

Nautitaan kuitenkin ensin keväästä ja kesästä, ammenetaan uusia aiheita sekä ideoita tuleviin töihin.

Tälle vuodelle on vielä kaksi yhteisnäyttelyä, ensimmäinen syyskuussa ja toinen, joulunäyttely marras/tammikuussa, Uudessa Oulussa molemmat.
Ensi vuoden näyttelykalenteri on jo osin täyttynyt yhteisnäytelyiden tiimoilta, painopiste on Mervin kotimaisemissa, Pohjois-Savossa. Kesä/heinäkuun vaihteessa NamUt-ryhmällä on näyttely kulttuurikunnassa, Lapinlahdella, marraskuussa kokoamme näyttelymme Iisalmeen.

Kuvassa Mervi Rissasen maalaus "Sinne jonnekin" .
Sinne jonnekin myös namut nyt suunnistavat, kohti uusia seikkailuja.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Torniossa NamUt-ryhmän näyttely


Tästä se alkaa muotoutumaan ja samalla tyylillä jatketaan . Taulut on ryhmitelty niin, että jokaiselle tuli oma "reviirinsä".
Tässä on tulossa Noora Skytän ripustus.


Nooralla on persoonallinen, iloisen värikäs tyyli.



Mervi Rissasen työt vievät katselian kauniiseen ja seesteiseen maailmaan, jossa ihmiset ja eläimet elävät suvassa sovussa keskenään.



Mervin Uneksia kulkee unenomaisessa metsässä kevein askelin.




Hilkka Junttilan töissä on vahva, ekspressionistinen ote. Pienet yksityiskohdat tauluissa, antavat ajatuksille siivet - mitä noiden ikkunoiden takana piileen-. Vahvoja, mutta silti niin herkkiä maalauksia.



Marja-Liisa Kannisen työt ilmentävät aikaa. Aihepiiri sisältää myös paljon koettuja ja omakohtaisesti elettyjä tilanteita.



Hahmoissa on luontevaa hauskuutta ja värien leikkiä.



 Tuula Puustisen töissä löytyy hilpeyttä ja syvää tunnetta, vahvaa värien käyttöä.


 
Virpi Väisänen on sarjakuvantekijä ja hänen töissään seikkailee Inkeri-hahmo. Työt ovat tehdyt yhdistelemällä piirrettyä ja lehtileikkeittä ym. kollaasimateriaalia.



 Inkeri löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä tilanteista, mikään ei ole hänelle mahdotonta.



Tarja Paldaniuksen töissä vilahtelee puna-asuinen naishahmo. Työt liikkuvat paljolti mielentasolla ja ne ovat värikylläisiä.


Naishahmo on välillä pikkuruinen ja toisinaan hän hän kasvaa olemukseltaan hallitsevaksi.

Tässä läpileikkaus namujen ensimmäisestä yhteisnäyttelystä, jossa on moninaisuutta ja värien leikkiä.
Seuraava näyttelymme on sitten syyskuussa Oulunsalossa ja siellä paljon uusia naivistisia töitä luvassa.

torstai 28. helmikuuta 2013

NamUt-näyttely Torniossa



Näyttelyjulisteessa Noora Skytän " Uusi valo ", joka on myös näyttelyn nimi.

Uusi valo avaa namujen ensimmäisen näyttelyn ja jatkoa seuraa vielä tänä vuona kahden näyttelyn verran. Nimi kuvaa hyvin tätä ryhmää, joka näki päivänvalonsa viime syksynä ja nyt mennään kohti valoa;)